Historia

SUKUNIMESTÄ

Nimi kuuluu keskiajalla kauppapaikkojen kautta Saksasta Suomeen virranneeseen vaikutukseen. Saksan kielen ”der Komtur” on merkinnyt ritarikunta- tai veljeskuntamerkin hoitajaa tai kantajaa. Nimi Kontturi on tunnettu ainakin Etelä-Pohjanmaalla Iso- ja Vähässäkyrössä sekä Ylistarossa ja Itä-Suomessa Elimäellä ja Ilomantsissa. Isonkyrön ensimmäinen Kontturi oli Napuella Jöns Kontur v.1562.

Lähde: Suuri Sukunimikirja v. 1992
Pirjo Mikkonen
Sirkka Paikkala

Lisäksi Käkisalmessa on syntynyt noin 1690 ja kuollut ennen vuotta 1734 Simon Kontturi, hänellä mm. poika Martti s. n. 1710 ja k. 2.6.1756 Käkisalmessa. Kontturi nimi muuttuu Sakkolan Valkjärvellä 1800-luvun alussa muodoista Conturi, Kontur, Konturi- ja Contori muotoon KONTTORI.

Karjala liiton sukututkija Marja-Liisa Putkonen arvelee, että Simo on mahdollisesti lähtöisin Ilomantsista.

Lähde: Pekka Pohjola
Sinikankuja 6, 55100 Imatra

Ilomantsissa on myös elänyt Beata Kontturi s. n. 1692 k.21.3.1754, 62 -vuotiaana pistokseen.
Ilomantsissa nimen kirjoitusmuotoja ovat olleet mm. Conturi, Kåntur, Kånturi, Konturi ja vuoden 1826 jälkeen KONTTURI.

STAFFAN KONTTURI

Sukututkimuksen keinoin on nykypolvien esivanhempia kyetty seuraamaan aina 1600-luvun loppupuolelle saakka, jolloin Ilomantsin on asunut talollinen Staffan (Tahvo) Kontturi. Kuolinajasta ja kirkonkirjamerkinnöistä on päätelty, että hän olisi syntynyt noin 1688. Staffan kuoli 11.12.1741 Ilomantsissa Putkelan kylässä 53 -vuotiaana vihollisen tappamana. Staffan Kontturin puoliso oli Maria Sivonen, kuoli noin 1756. Kuolinsyy ja paikka ei ole tiedossa.

PUTKELA

Putkelan tilan n:o 2 Pötönvaara, aluksi nimellä Anttila (vanha Putkela 2), omisti 1722-39 Staffan Kontturi. Seuraavat omistajat olivat 1742-77 Nils Kontturi, 1778-89 Erik Kontturi, 1790-1801 leski Anna Silain, 1802-11 Anders Kontturi, 1812-29 leski Anna Staffanain.

Tila jaettiin 1830 seuraavasti:

1/3 Anders Kontturille joka omisti osuutensa 1830-36, jonka jälkeen osuus siirtyi Matts Karviselle.

2/3 Staffan Kontturille, joka omisti sen1830-39.

Kokonaan tila tuli Matts Karvisen omistukseen 1840.

Putkela syntyi 1500-luvulla. Kylässä oli kaksi taloa vuonna 1618. Näistä toinen autioitui vuoden 1641 jälkeen. Kylä luterilaistui 1600-luvun lopulla, jolloin uudisasukkaat perustivat luvattomia tiloja Putkelan metsiin. Nämä siirrettiin 1700-luvulla pääkylään. Enimmillään kylässä oli seitsemän taloa vuonna 1739. Putkelan viljelykset ja asutus hajaantuivat kruununvoudin johdolla tehdyssä sovintojaossa eri vaaroille. Ensimmäisessä isossajaossa ei katsottu talojen muuttoa enää tarvittavan, mutta lopullisessa isossajaossa Anders Tahvanainen tilalta 1 ja Henrik ja Matts Sivonen tilalta 6 toivoivat tilan 2 muuttoa Pötönvaaraan. Tilan 2 isäntä Staffan Kontturi käski naapureitaan itseään muuttamaan. Asiasta kiisteltiin päivä ja lopulta sovittiin, että Kontturi muuttaa. Tilat 1 ja 6 joutuivat maksamaan 2/3 muuttokustannuksista ja osallistumaan pellonraivaukseen. Tilan 2 vanhat pellot jaettiin tasan tilojen 1 ja 6 kesken. Sitä ennen tila 2 sai käyttää vanhoja peltojaan vielä yhdeksän vuotta. Muita muuttoja ei kyläläisten mielestä tarvinnut tehdä, varsinkin kun puuttui sopivia uusia talonpaikkoja.

HISTORIAA / HATTUJEN SOTA

Tappiollisen Suuren Pohjansodan 1700-1721 jälkeen ryhdyttiin suunnittelemaan Karjalan puolustusta ruotujakolaitoksen pohjalle, mutta koska arvioverotus ei soveltunut ruodutuksen perustaksi ja koska asukkaat vastustivat ankarasti sotamiesten asettamista, oli suunnitelmasta luovuttava. 1730-luvun vaihteessa kokeiltiin järjestelmää, jossa miehiä kutsuttiin koolle taloittain. Tavasta luovuttiin pian ja sotaväenjärjestelyt jäivät avoimeksi. Päästyään valtaan vuoden 1738-39 valtiopäivillä hattuhallitus ajoi maan mukaan sotaan Venäjää vastaan. Sota tunnetaan pikkuvihana vuosina 1741-1743. Karjala alistui venäläisten valtaan nopeasti. Venäläiset voittivat Ruotsin armeijan Lappeenrannassa, mutta perääntyivät takaisin, jolloin ruotsalaiset ryhtyivät varustautumaan Venäjän sotaretkeä varten. Ilomantsista ja Liperistä asetettiin vartioon 50 miestä. Metsäkuoppiin piilotettiin viljaa, pyhävaatteita ja muita kalleuksia. Pääarmeijan rinnalle suunniteltiin kahta sisämaassa toimivaa ryhmää. Lappeenrannasta lähtevän ryhmän tavoitteena oli Käkisalmi ja Savonlinnasta lähtevän ryhmän piti hävittää Sortavala. Kiteeltä, Liperistä, Tohmajärveltä ja Ilomantsista värvättiin useita satoja talonpoikia. Ilomantsissa saatiin kokoon 200-miehinen vartiosto. Sen johtajana oli ilomantsilainen Johan Kuokkanen.

Venäjällä Elisabet kaappasi vallan itselleen ja suomalaisille hän lupasi sovintoa ja ystävyyttä, jos kansa ei auttaisi Ruotsin armeijaa. Julistuksen tärkein osa sisälsi tärkeän lupauksen. Jos suomalaiset haluavat erota Ruotsin valtakunnasta ja ”ylös asettavat yhden oman vapan Hallituxen, keisarinna tahtoo ”häidän oman toivåns ja anomuxens jälcken caickissa tiloissa osotta heille yhden uskollisen avun”. Tätä julistusta on tulkittu myöhemmin myös aselevon solmimiseksi ruotsalaisten kanssa joulukuussa 1741. Tieto julistuksesta/aselevosta kulki hitaasti ja joulukuun 11.päivänä 1741 venäläiset, jotka olivat pääasiassa aunukselaisia, hyökkäsivät Ilomantsiin. Ilomantsin nostoväkijoukko joutui saarroksiin ja 31 henkeä joutui vangiksi.

Venäläiset polttivat kirkonkylää ja jatkoivat matkaa länteen Sonkajaan ja Tyrjänsaareen. Sieltä venäläiset kiersivät Huhuksen kautta Mekrijärvelle, jossa vangittiin asukkaita ja poltettiin taloja. Venäläiset kävivät myös Kuuksenvaarassa ja Kuolismaassa. Kuuksenvaarasta hyökkääjät veivät seitsemän vangittua, Mekrijärveltä kolme, Melaselästä, Nehvonniemestä ja Lokanlahdelta kustakin kaksi ja muualta Ilomantsista yhden.

Kirkkoherra Anders Norrgren ja kappalainen Henric Lindenius lähettivät kumpikin Porvoon tuomiokapitulille kirjeen, jossa selostivat tapahtunutta. Lindenius kirjoitti, että Ilomantsissa oli tapettu tai otettu vangiksi yli 300 henkeä. Tätä on pidettävä melkoisena liioitteluna, sillä kuolleiden ja haudattujen luettelossa venäläisten tappamiksi mainittiin vain yhdeksän henkeä. Ilomantsissa 11.12.1741 tapetut haudattiin vasta 6 viikon kuluttua pyhänä 26.1.1742 pogostan hautausmaahan silloisen kirkon viereen. Nämä olivat Antti Nissinen 62v. Staffan Kontturi 53v. Martta Volanen 49v. Yrjö Wallius 46 v. Anna Korhonen 70 v. Margareta Jonninen 60 v. sekä vuoden vanhat lapset Mikael Konradi ja Heikki Lappalainen.

Ruotsi-Suomen armeija antautui 24.8.1742 ja rauhansopimus tehtiin Turussa 7.8.1743. Tämä merkitsi pikkuvihan päättymistä. Rauhassa itäraja siirrettiin länteen päin Kymijoelle.

Lähde: Suur-Ilomantsin Historia, Ismo Björn. (ISBN-952-90-2104-6)